Langoilla

Kahden pienen poikalapsen äiti tekee käsitöitä minkä kerkiää ja jaksaa ;)

Monenmoista…

on 6.8.2014

DSC_2529

 

Tässä näin aluksi esittelen ex-tempore tilauksen huutonetistä. Löysin todella ihanan kirjan jonka olisin ollut valmis tilaamaan netistä, mutta tämä oli kaikista kaupoista loppu, liekö painos sitten lopetettu. Noh löysin sitten huutonetistä varsin hyväkuntoisena. Selailin jo äkkiseltään ja ihanalta vaikutti. Tästä saan varmasti ainakin apuja seuraavaan projektiin, josta myöhemmin.

DSC_2530

 

Toiset loopatut sukatkin ovat ihan kohta valmiit. Ja nyt teinkin sitten jo koko sukan loopaten ihan perus kantapäällä! Edelleen rakastan tätä tekniikkaa! teen vielä itellekin kyllä sukat tällä tavalla. Harmaa lanka 7 veikka ja vihreä Nallea.

DSC_2531

Sitten äitini teki löydön. Hih noh, joo kuvastakin jo näkee ettei ole ihan ”uusi neulekerho” 😀 mutta siis kassillinen vuodelta 1985 neuleohjeita. toki suurin osa on näistä aivan liian vanhanaikaisia, mutta on joukossa toteuttamiskelpoisiakin. Ja onhan myös hienoja retrokuvioita kirjoissa, voisihan niitä joskus jossain hyödyntää. Ihan mukava on vain lukeakin ja katsella sen ajan muotia.

 

DSC_2532

 

Nämä langat liittyvät seuraavaan projektiin, joka on siis musta asustesetti kylmille keleille. Eli pipo, kaulaliina ja lapaset. Ja miksi näin musta, noh ideana on se, että teen myös lisäksi kaikista jämälangoista kukkia ja erilaisia härpäkkeitä mitä sitten aina vaihdellen liitän hakaneuloilla asusteisiin .itse kun kyllästyn niin nopeasti johonkin asusteeseen niin tällä tavalla saan helposti monta monenlaista asustetta

.DSC_2530

 

Niin ja sitten on vielä hamahelmeily, voi että! Muistin oikein miten ihanaa tämä onkaan. Sain monet korvikset jo tehtyä, vielä viimeistelen niitä. Helmiähän on aivan hirveästi joten voi tehdä vaikka mitä. Esikoisenikin innostui kokeilemaan, tein hänelle tietysti auton <3 Näitä täytyy kyllä tehdä vielä lisää, pitääpä katsella netistä ideoita mitä kaikkea voikaan tehdä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 + 6 =